Tarvitseeko lapsen matkustaa ulkomaille?

Kuva Pixabay
Jonkin aikaa sitten Carita K -blogissa oli mielenkiintoinen kysymys. Kuinka paljon lapsen kanssa voi matkustaa? (Blogiin pääset tästä http://www.rantapallo.fi/caritak/2018/06/20/kuinka-paljon-voi-matkustaa-lapsen-kanssa/.)
Jäin miettimään asiaa. Ennen lapsia matkustin paljon, keskimäärin kerran kuukaudessa. Minulla saattoi hyvinkin olla neljät lentoliput varattuna yhtä aikaa. 
Sitten tuli lapset ja matkustaminen jäi. Siihen ei enää ollut resursseja millään saralla: ei taloudellisesti, ajallisesti eikä henkisesti. 

En siis ole reissannut Ruotsia pidemmälle seitsemään vuoteen. Se on pitkä aika. Matkahammasta kolottaa, mutta tässä muutamia ajatuksia liittyen Caritan esittämään, erittäin hyvään ja tärkeään kysymykseen. 

  1. Reissaaminen ja lapset sopivat yhteen, mutta kuinka hyvin, riippuu paljon lapsen persoonasta. Uskon, että on lapsia joiden kanssa voi reissata vaikkapa ympäri maapallon ja he ovat sujut asian kanssa, sitten on toisia lapsia, joille arjen rutiinit ja tuttu ympäristö ovat tärkeämpiä. 
  2. Reissaamiseen vaikuttaa lapsen ikä. Vauvat ja taaperot – siis lapset, jotka eivät ikänsä puolesta vielä juurikaan kaipaa kavereita – kulkevat yleensä suhteellisen tyytyväisenä vanhempiensa mukana. Tilanne muuttuu kun lapsi tulee leikki-ikään ja symbioosi vanhempiin löyhenee. Silloin lapsi alkaa muodostaa omaa maailmaansa ja omat kaverit ja oma koti muodostuvat tärkeämmiksi asioiksi.
  3. Edelliseen viitaten, vaikka aikuiselle reissu merkitsee virkistävää irtiottoa arjesta, kannattaa muistaa, että lapsi vasta rakentaa itselleen arkea – ja koska lapsi kehittyy valtavaa vauhtia, hänen arkensakin muuttuu jatkuvasti. Arjesta ei tule tylsää ja puuduttavaa lapselle samalla tavoin kuin aikuiselle. Lapsen arki on täynnä uusia ja ihmeellisiä asioita ihan kotonakin. 
  4. Koska lapsen maailma muuttuu jatkuvasti kehityksen myötä, joillekin lapsille tutut ympyrät ovat tosi tärkeitä henkisen hyvinvoinnin kannalta. Tätä pitää kunnioittaa. Päinvastoin kuin aikuiset, lapset rakastavat toistoa koska se luo heille turvallisuudentunnetta. Tämä on kovin lapsikohtaista ja jokainen vanhempi varmasti tuntee lapsensa tässä asiassa parhaiten.
  5. Esikoiseni päiväkotikaveri kertoi minulle kesänsä tulevista reissuista. Hän mainitsi samaan hengenvetoon Thaimaan ja Linnanmäen. Hänelle nämä ovat täysin samanarvoisia asioita, molemmat uusia ja mielenkiintoisia. Lapsi ei laske reissun eksoottisuusarvoa kilometreissä. 
  6. Lapsen ei tarvitse matkustaa oppiakseen arvostamaan eri kulttuureita tai maapallon monimuotoisuutta. Jos viet viisivuotiaan Intiaan, ei hän osaa analysoida kulttuurien erilaisuuksia ja koska viisivuotiaat tuppaavat olemaan mustavalkoisia, ei hän välttämättä laisinkaan arvosta erilaisuutta. Se on ihan normaalia ja jotain, josta lasta ei sinänsä voi opettaa pois. Ja sama pätee muuten aikuisiin. Esimerkiksi Lapin matkailu on kasvussa kiinalaisten turistien vuoksi. Tarkoittaako tämä sitä, että nuo kiinalaiset turistit oppivat arvostamaan lappilaista kulttuuria? Tuskinpa. Suurin osa haluaa vain selfien joulupukin kanssa. 
  7. Nykyään tuppaan jopa ajattelemaan, että paras tapa opettaa lapsi arvostamaan vieraita kulttuureita on opettaa, että hänen ei edes ehkä kuulu kaikkialla vierailla. Toisin sanoen ajattelen, kulunutta sanontaa hieman muokaten, että the world is not our oyster. Tämä on minun ajatusmaailmassani tapahtunut ehkä suurin muutos suhteessa matkailuun. Vielä 20 vuotta sitten olisi ollut coolia käydä autiolla rannalla. Nyt se olisi vain noloa. Jos joku paikka on vielä autio ja tuntematon, let it be so, ja opeta tämä lapsillekin. 
Kun luen tätä tekstiä itse, huomaan että kuulostaa siltä kuin vastustaisin matkustelua lapsen kanssa. En suinkaan kuitenkaan ajattele niin ja kannatan etenkin lähimatkailua. Kyseenalaistan kuitenkin ehkä sen, että pitääkö muksun kanssa paeta ulkomaille joka lomalla. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meille iski täit!

Meidän kevään parhaat tavarat top 5

Eroperheiden lapset harrastusahdingossa