Eroperheiden lapset harrastusahdingossa

Olen viimeaikoina paljon miettinyt eroperheiden lasten elämää. Mediassa sitä käsitellään suhteellisen yksoikoisesti, milloin kulloisenkin trendin mukaan, mutta itse lasten todellisuus jää kuitenkin usein hieman varjoon.

Kuva Pixabay

Siksipä kiinnitin huomiota kirjassa Perhe ja tunteet (Gaudeamus, 2018) Kimmo Jokisen ja Jana Mikatsin artikkeliin Lähisuhteet lapsen arjessa. Lyhyesti kerrottuna, tässä artikkelissa pohditaan lasten sosiaalisia tilanteita heille arjessa olevien tärkeiden ihmisten kanssa. Mielenkiintoisia löydöksiä on useita; esimerkiksi se, että isä- ja äitipuolet eivät juurikaan saa lapsilta mainintoja ja se, että tyttöjen positiivisimmat kokemukset liittyvät monesti äitiin ja poikien isään. 

Erityisesti minua kuitenkin jäi mietityttämään se, että kyseisessä tutkimuksessa mainintoja liikuntaharrastuksista antoivat lähes ainoastaan ydinperheiden lapset. Todennäköisesti ydinperheiden taloudelliset ja ajalliset resurssit ovat paremmat kuin muissa perhemuodoissa, jolloin lapsiin voidaan harrastusten muodossa panostaa enemmän, Jokinen ja Mikats kirjoittavat. 

Tämä on minusta huolestuttavaa ja soitinkin Jokiselle kysyäkseni asiasta lisää. 

Eroperheiden lapset todella harrastavat vähemmän kuin ydinperheiden lapset. Jokinen kertoo, että tämä tulos ei ole tutkijoille uusi, se toistuu kerta toisensa jälkeen. Niin ero- kuin ydinperheessäkin lasten harrastuksia voivat haitata ilmeiset syyt, kuten vanhempien päihteidenkäyttö, mielenterveysongelmat tai muut asiat, jotka heikentävät vanhemmuutta. Eroperheiden kohdalla mielenkiintoisia ovat kuitenkin ehkä nuo aiemmin mainitut taloudelliset ja ajalliset resurssit. 

Yksinhuoltajille saattaa kasaantua taloudellisia vaikeuksia, Jokinen sanoo. Se on tietysti itsestäänselvää. On ihan eri asia taloudellisesti elättää muksut yksin kuin toisen aikuisen tukemana.
Tässä kohtaa katse kääntyykin sitten yhteiskuntaa kohti. Pitäisikö yhteiskunnan tukea köyhien yksinhuoltajien lasten harrastuksia paremmin? Pitäisikö urheiluseuroilla, muskareilla sun muilla olla paremmin mahdollisuus tarjota vapaaoppilaspaikkoja niille lapsille, joiden harrastaminen muuten jäisi kokonaan? Pitäisikö lapsille olla enemmän tarjolla halpoja harrastuksia? Moni harrastus on nykyään hirmuisen hintaista. Esimerkiksi meillä päin uimaseuran vesipeuhu-ryhmät maksavat noin 300 euroa vuodelta. Jos laittaisin sinne kaikki neljä lastani, pulittaisin 1200 euroa vuodessa. Se tekee noin satasen kuussa – ja se on paljon rahaa. 

Eniten minua yllätti se, että myös uusperheiden lapset joutuvat tinkimään harrastuksistaan. Tästä nimittäin vaietaan tyystin mediassa, jossa ehkä vähän turhankin usein sorrutaan vain hehkuttamaan uusperheiden onnea.

Jokisen mukaan uusperheiden lasten tilanne selittyy taloudellisia resursseja enemmän ajallisilla resursseilla. Etenkin, jos uusperheessä on minun lapset, sinun lapset ja yhteiset lapset, voi olla ettei vanhemmilta löydy ajallisesti sitoutumishalua tai kapasiteettia enää kaikille. Se on tavallaan hyvin luonnollista ja siksi jokaisen vanhemman tuleekin olla itselleen rehellinen resursseistaan. Tilannetta hankaloittaa ennestään se, jos osa lapsista vieläpä juoksee niin sanotusti kahden kodin väliä vuoroviikkosysteemillä. Tällöin lapsi saattaa jakaa aikansa siis jopa kahden uusperheen kanssa ja jotta lapsi voisi harrastaa, tarvitaan siihen kahden uusperheen jäsenten ajallinen sitoutuminen ja suostumus. Se on jo huomattavasti haastavampaa kuin se, että lapsi saisi harrastaa kun siihen riittää lapsen omien vanhempien sitoutuminen. Tosin vastaava ongelma voi syntyä eroperheissä jo ilman uusperhettäkin, jos lapsi elää vuoroviikoin vanhempiensa luona. Silloin lapsen harrastusmahdollisuuksien eväämiseen riittää se, että toinen vanhemmista ei suostu lasta harrastukseen kuskaamaan ja tekee näin lapsen sitoutumisen harrastukseen mahdottomaksi. Joka toinen viikonloppu toisella vanhemmallaan asuvat lapset taasen eivät välttämättä voi ikinä sitoutua mihinkään viikonloppumenoja vaativaan harrastukseen, jos toinen vanhempi niin päättää. 

Mitä näissä tilanteissa sitten voisi tehdä? Syyttävä sormeni heilahtaa ensin kohti vanhempia. Ero ei saisi vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin missään asiassa. Muksu kuskataan harrastukseen ja häntä siinä kannustetaan, vietti hän yönsä kenen luona hyvänsä. 

Entäpä yhteiskunta? Nämä harrastusasiat pitäisi ottaa sen verran vakavasti, että eroperheet voisivat saada neuvotteluapua ja niihin liittyvät vastuut voisi vaikkapa kirjata tapaamissopimukseen.