Asuntomessutalot lapsiperheen näkövinkkelistä

Tällainen sänky kelpaisi meillekin.
Lapseni menivät isälleen ja minä mamma lähdin yksin reissuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010! Keski-ikäistymistä (ja köyhyyttä) ei voi välttää, joten siinä missä aiemmin olisin karannut New Yorkiin tai Espanjaan, nyt lähdinkin yhdeksi yöksi Poriin asuntomessuille.
Eikä siinä mitään, noin maailman mittakaavassa Pori on huomattavasti eksoottisempi matkakohde kuin vaikkapa se New York.

Mutta siis, asuntomessut. Tänä vuonna ne pidetään Porin Karjarannassa, parin kilometrin päässä Porin keskustasta. Pori on aivan ihastuttava kaupunki ja olenkin täällä miettinyt, että mikä ihmeen hinku ihmisillä itseasiassa on muuttaa sinne Helsingin suuntaan? Tämä kaupunkihan on ihan unelma! Karjarannasta on alueena muodostumassa miellyttävä. Aluetta leimaa sen reunalla kulkeva Kokemäenjoki, jossa näin lämpöisenä päivänä suhaavat suppailijat ja melojat. Ja vaikka joki luo viihtyisyyttä, näin neljän pienen lapsen äitinä täytyy myöntää, että olisin hermoraunio, jos semmoinen virtaisi kotimme ohi.





Mutta tässä poimintoja messuilta, rennosti elävän lapsiperheen näkövinkkelistä. 



Hitti x5

Keittiösyvennysten come back?

1. Minä kuulun siihen (ilmeisesti) vähemmistöön, jonka mielestä avokeittiö on äärimmäisen epäkäytännöllinen. Oikeasti, etenkin lapsiperheessä, niitä koko suvun tai kaveriporukan ihania, rentoja, instagram-kelpoisia illallisia on tosi harvoin. Pääosin keittiö on sekaisin ja ruokapöydässä riidellään siitä, kuinka paljon lihapulliin saa laittaa ketsuppia. No, vaikka suuressa osassa messutaloja oli avokeittiö, niin muutamassa oli myös jonkinlainen iso keittiösyvennys. Loistava idea! Ei likaisten spagettikattiloiden tarvitse olla silmien edessä koko aikaa.

2. Aika monessa talossa oli iso vaatehuone. Ja näihin vaatehuoneisiin mahtui siis koko perheen vaatteet! Mahtavaa! Tämä ratkaisu helpottaa huomattavasti muiden huoneiden siivoamista ja sotkua, ja se varmasti myös rajoittaa lasten vimmaa vain viskoa kaikki kuteet kaapista lattialle vaatteita vaihtaessa.

3. Muutamassa talossa oli jotain mitä kutsuisin toiminnalliseksi leikkihuoneeksi. Suomen voimistelutuotteen puolapuut löytyy lähes jokaisesta messualueen lapsiperheen kodista, mutta kohteessa nro 32 eli Villa Hohteessa homma on viety astetta pidemmälle: Siellä on suomalaisen Gymin sisustama lasten leikkihuone, jossa voi kiipeillä, liukua tai pompata pallomereen.
Jos minulla olisi varaa, hommaisin vastaavan heti.

4. Kodinhoitohuone näyttää olevan nykykotien vakiovarustus. Ja jestas, miten upeita ne näissä messukodeissa olivat! Pyykkivuoren keskellä omassa kylppärissäni voin vain haaveilla miten kätevä sellainen olisi neljän lapsen kanssa.

5. Messukodeissa oli valtavan isoja terasseja, monesti useampikin. Terassi jatkaa ihanasti kotia ulospäin ja kesäisin se on lasten kanssa vähintään yhtä tärkeä elementti kuin itse koti. Poikkeuksetta näissä kodeissa terassit oli valtavan hyvin suunniteltuja ja toivon kovasti, että kun asukkaat koteihinsa muuttavat, nämä upeat terassit sitten myös ovat elämää täynnä, eivätkä kaikki asukkaat ole sisällä tuijottamassa mobiililaitteitaan.

Huti x5


1. Useissa taloissa lastenhuoneet olivat aika pieniä. En edelleenkään tiedä, miten niihin muuttavat perheet aikovat ratkaista lasten lelujen säilytyksen. Nyt leluja oli lastenhuoneissa vain muutama – ja nekin puisia ja sävy sävyyn sisustuksen kanssa. Todellisuus iskee, kun huoneisiin lykätään muoviset Palomies Sami -härpäkkeet!

2. Tosi monessa kodissa upeilla terasseilla oli porealtaat. Poreallas on tietysti hirmuisen kiva, mutta ottaen huomioon, että Suomessa on vähiten aurinkoisia päiviä koko EU:n alueella, se on myös äärimmäisen epäkäytännöllinen. Väitän jopa, että poreamme ulkona on Suomessa turhake, eikä se missään nimessä ole kestävän kehityksen mukainen valinta.

3. Kuten aiemmin mainitsin, suuressa osassa messukoteja oli edelleen se vihaamani avokeittiö. Mikä minua kuitenkin hämmästytti oli se, että monessa kodissa aivan ruokapöydän kupeessa oli myös vessa. Kutsukaa minua vaikka puritaaniksi, mutta minusta tämä ei ole kiva ratkaisu.

Liian kaunis saunaksi.
4. Joissakin lapsiperheiden taloissa oli terassimaiset yläkerrat. Yläkerrassa oli siis vain kaide – joskus jopa lasinen sellainen – josta pystyi kurkkimaan alakertaan. En ymmärrä, miten kukaan onnistuu pitämään lapsensa hengissä tällaisen rakennusratkaisun kera.

5. Modernit saunat olivat kauniita kuin taideteokset. Saunojen kauneudesta huolimatta niistä puuttui minun mielestäni jokin tietty, noh, vaikkapa "saunamaisuus". Saunan kuuluu näyttää siltä kuin lapsuuden kesämökillä, ei design-tuotteelta.





Suosikkitaloni x5


1. Winnovan Tähti, kohde numero 7. Tämä opiskelijatyönä tehty talo oli värikäs ja kodikas.
2. Villa Karhu, kohde numero 19. Tämä on toimiva pikkukoti, joka on sisustettu ihastuttavasti kierrätyshuonekaluilla.
3. Luoto, kohde numero 23. Tämä oli ihanaa kodikkuutta henkivä hirsitalo ja valloitti sydämeni täysin.
Hyvä Sipe! Nämä pinkit lattiat ovat ihanat!
4. Kodin Terra talo, by Prisma, kohde numero 25. Tilaratkaisuiltaan käytännöllinen koti, jonka on sisustanut – hassua kyllä – Apulannan Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen. Lastenhuoneissa on ihanat pinkit lattiat.
5. Haltiatar, kohde numero 26. Tämä talo oli niin iso ja selkeästi niin kallis, että hieman hymähtelin sille kateellisen ylimielisenä. Mutta jestas se oli kodikas.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meille iski täit!

Meidän kevään parhaat tavarat top 5

Eroperheiden lapset harrastusahdingossa