Keskiviikot vapaaksi harrastuksille ja muita ranskalaisia ihanuuksia

Synnytin esikoiseni vuonna 2012. Se on sama vuosi, jolloin Ranskassa asuva kirjailija Pamela Druckerman julkaisi teoksensa Kuinka kasvattaa bébéKirja teki ranskalaisesta lastenkasvatustaidosta jonkinmoisen kansainvälisen ilmiön ja itsekin Druckermanin kirjaan turvauduin ja turhauduin kun yritin ymmärtää, miksi vauvani vain ei suostunut nukkumaan kuuluisasti läpi yön kuten ranskalaiset ikätoverinsa tuntuivat tekevän.
Tähän ranskalainen lastenkasvatus ja parisuhde -ilmiöön on tarttunut myös suomalainen, Etelä-Ranskassa perheensä perustanut kirjailija Helena Liikanen-Regner.
Juttelin Helenen kanssa hänen uusimmasta kirjastaan Mon Amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä.





”Suomalainen mies taas haluaisi mielellään rinnalleen levänneen ja hyväntuulisen, jopa seksikkään naisen, mutta ei toisaalta mielellään antaisi tämän levätä saati nyt käydä missään kauneudenhoidoissa. Ainakaan jos on jotain kotihommia rästissä tai saunan katto pantava uusiksi.”
Näin Helena kirjoittaa kirjassaan suomalaisen miehen ja naisen suhteesta, ja minä nyökyttelen päätäni innokkaasti. Miten tähän on tultu?

Helena: ”Näen että suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan suoritteita. Hyvän äidin täytyy antaa kaikki perheelle ja kodille. Tapana ei ole ottaa omaa omaa tilaa – ellei se sitten ole vaikka jumppaa, joka on suorittavaa. 
Ranskassa olen törmännyt siihen, että mies saattaa kehottaa naista hieman lepäämään, hän ikään kuin antaa hyväksyntänsä sille, että nainen huolehtii itsestään. Suomessa välillä vaikuttaa siltä, että kun naisesta tulee äiti, hän ei sitten enää olekaan mitään muuta. Ranskassa äideilläkin on eri tavalla muitakin aikuisen rooleja, aikuisia toiveita.”

”Kiinnostuneena olen omassakin ruokapöydässäni seurannut, kuinka mies pyytää nelivuotiasta poikaamme odottamaan: siskolle ja äidille tarjotaan ensin. Papa näyttää myös itse esimerkkiä siitä, miten herrasmies toimii.” Helena kirjoittaa.
Minä ajattelen, että Suomessa on kova tarve rikkoa sukupuoleen sidottuja rooleja ja käytöstapoja, Ranskassa (ja suuressa osassa maailmaa) niitä saatetaan jopa korostaa. Kumpikin malli on hyvä, mutta kolmen pojan äitinä kannatan kyllä kovasti myös herrasmies-mallia, etenkin näinä aikoina, kun poikien syrjäytyminen on iso huoli yhteiskunnassa. 

Helena: ”Tämä on vaikea aihe, koska minä en kasvata poikia Suomessa! Ranskassa pojilta vaaditaan kohteliasta käytöstä, aika tiukastikin välillä. Kerran esimerkiksi naapurin poika juoksi suhteellisen rajusti minua päin ja hänen äitinsä piti kyllä pojalle tiukan puhuttelun – mielestäni liiankin tiukan – ja poika pyysi anteeksi. 
Ranskassa pojiltakin vaaditaan sitä, että he ymmärtävät käytöksensä seuraukset. Suomessa on paljon uutisoitu siitä, että nuoret miehet eivät perusta perheitä ja löydä parisuhdetta. Hyvästä käytöksestä ja kohteliaisuudesta ei silläkään saralla ainakaan haittaa ole.”

”Koulupäivien määrään Ranskassa vaikuttaa osaltaan myös se, että monin paikoin keskiviikot ovat kokonaan vapaita. Kyllä vain. Keskiviikot on pyhitetty harrastuksille.” Helena kirjoittaa ja minusta tämä on fantastinen asia. 
Ranskalaiset lapset käyvät koulua noin 162 päivää vuodessa, suomalaiset noin 190. Yhden päivän pyhittäminen harrastuksille viikolla on minusta loistava idea. Toki se vaatii järjestelyitä vanhempien töiden osalta ja tarkoittaa aikamoista kuskausrumbaa yhtenä päivänä viikossa, mutta kolikon kääntöpuoli olisi hieman rauhallisemmat illat ja viikonloput. Suomalainen systeemi, jossa lasten koulupäivä loppuu kun vanhempien työpäivä on vasta reilussa puolessa välissä ja illat kuljetaan sitten harrastuksissa, on ehkä älyttömin kaikista. Perheen yhteistä aikaa siihen ei ainakaan saa mahdutettua. 

Helena: ”Vapaat keskiviikot keventävät lapsen viikkoa ja niiden ansiosta viikonloput ja illat ovat todellista perheaikaa. Ranskassa illalliset syödään yhdessä ja lomat vietetään yhdessä ainakin siihen saakka, kunnes lapset ovat lukiossa, ei mitään toivoa että he voisivat neuvotella itsensä niistä tilanteista pois. Samalla tämä keskiviikkovapaa tarkoittaa sitä, että hyvin usein toinen vanhemmista tekee nelipäiväistä työviikkoa.”

Mon Amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä (Atena, 2018) on saatavilla kirjakaupoissa. Tämä haastattelu tehtiin huhtikuussa, sen jälkeen Helena perheineen on muuttanut Yhdysvaltoihin. Hänen elämäänsä voi seurata Instagramissa osoitteessa @chez_helena.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilkka voi sattua lapsesi nilkkaan

Esikoiseni lähtee eskariin – minun vinkkini heille, joilla päiväkotiputki on vasta alkamassa

Asuntomessutalot lapsiperheen näkövinkkelistä