Esikoiseni lähtee eskariin – minun vinkkini heille, joilla päiväkotiputki on vasta alkamassa

Kuva Pixabay 
 1.    En kadu yhtään hetkeä, jonka olen viettänyt lapseni kanssa, mutta kadun jokaista hetkeä, jolloin olen stressannut työasioita lapseni läsnäollessa.
Tämä ei tarkoita sitä, ettäkö katuisin töissä käymistä. En todellakaan. Lapseni on monella tapaa nauttinut päiväkodista ja saanut sieltä ihania ystäviä ja eväitä elämään. Minä olen nauttinut monesta asiasta työelämässä. Olen kuitenkin koko ajan yhä enemmän sitä mieltä, että nykyaikana töihin liittyvä valtava kiire, stressi ja 24/7-tavoitettavuus ovat, noh, en viitsi tässä kirjoittaa mistä ne ovat, sanottakoon vain, että ne ovat hyvinkin tarpeettomia ja haitallisia ilmiöitä.


2.    Lastenhoitajat ja lastentarhanopettajat ovat maailman kärsivällisimpiä ihmisiä. 

Kun vein esikoisen ensimmäistä kertaa päiväkotiin, en tajunnut laisinkaan kuinka ihania ihmisiä hänen hoitajansa ovat. Tulen kaipaamaan kuulumisten vaihtoa heidän kanssaan! Varsinkin kolmosteni vauvavuotena esikoiseni hoitajat tuntuivat monesti olevan ainut kontaktini kodin ulkopuoliseen maailmaan. 

3.    Osta fleece-vuorelliset kurahaalarit.

Jep, fleecestä irtoaa mikromuovia ja se on pahasta ja minulla on jo nyt huono omatunto tästä kohdasta. Mutta niin moni päiväkodissa työskentelevä on kehunut lasteni fleecellä vuorattuja kurahaalareita, että olkoon menneeksi. Ne todella helpottavat päiväkodin henkilökunnan päiviä syksyisellä sadesäällä. Mietipä itse, jos sinun pitäisi pukea 4–7 ipanaa kurakelillä ulkoilemaan?

4.    Kun haet lapsesi, ole rauhallinen ja hyvällä tuulella.

Kun saavut iltapäivällä päiväkodin portille, vastassa voi olla väsynyt ja äkäinen lapsi. Tilannetta helpottaa vain yksi asia: sinä et saa olla väsynyt etkä äkäinen. Jos työasiat painavat vielä mielessäsi, ota itsellesi aikaa vartti tai puolituntia ladata akkuja. Se ehkä pidentää lapsesi hoitopäivää hieman, mutta tekee teidän molempien illasta paremman.  

5.    Mieti, miten toimit kun noro-virus iskee.

Noro-virus on kamala asia, mutta voit varautua siihen, että vuosittain se pyyhkäisee läpi lähes koko päiväkotiryhmän. Mitä silloin teet? Jos sinulla on useampi lapsi, noro voi tarkoittaa parinkin viikon helvetillistä jaksoa oksenteluineen ja poissaoloineen töistä ja päiväkodista. Minä olen onnekas ja olen ratkaissut asian ottamalla muksut pois päiväkodista tarpeelliseksi ajaksi heti kun noro alkaa jyllätä. Olen järkeillyt, että mieluummin pidän terveitä lapsia himassa pari viikkoa kuin oksentelevia lapsia. Tiedän, että suurimmalle osalle ihmisiä tämä ei ole mahdollista ja he joutuvat pakottamaan itsensä "ei se varmaan meihin iske" -harhaan. Jonkinmoista tiukempaa suhtautumista noro-epidemioihin toivoisi ja joustoa työnantajilta, niin monta ikävää oksennustautia voitaisiin välttää. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meille iski täit!

Meidän kevään parhaat tavarat top 5

Eroperheiden lapset harrastusahdingossa