Aamuvirkku ja illantorkku
On jotenkin
ironista, että kaiken niin sanotusti ihmiselle aikaa vapauttavan ja elämää
helpottavan teknologian keskellä, unesta ja levosta on tullut luksustuote. Ihmisiä
kehotetaan unilomille https://theculturetrip.com/north-america/usa/articles/sleep-vacations-could-be-2018s-hot-wellness-trend/.
Unen kerrotaan olevan uusi statussymboli. https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2016/jun/01/sleep-habits-eight-hours-health-wellness-arianna-huffington
ja asiasta ovat puhuneet suomalaiset huippuvalmentajat, fysioterapeutit ja
lääkärit kuten Aki Hintsa ja Marko Yrjövuori https://www.hs.fi/elama/art-2000002926202.html.
Tässä kohtaa
minun tekee mieli tanssia pieni voittopolkka. Minä nukun hyvin!
Ja ketä minulla on
siitä kiittäminen?
Lapsiani tietysti.
Lapsiani tietysti.
Lapseni ovat aina
olleet hyviä nukahtamaan, mutta heillä ei ole tahtonut riittää unta pitkäksi
aikaa. Kun kolmoseni syntyivät, kaksivuotias esikoinen saattoi vielä heräillä
useamman kerran yössä. Kolmosten kanssa pari ensimmäistä vuotta kävivät
jonkinlaisesta ihmiskokeesta sen suhteen, kuinka vähällä ja pätkittäisellä
unella ihminen selviää edes jotenkin järjissään.
Vielä nykyäänkin
lapseni heräilevät öisin, ja ämä tarkoittaa joka yötä vähintäänkin pari herätystä
minulle, kun joku kömpii viereeni tai huhuilee minua pimeästä makuuhuoneesta.
Univajeesta en
silti tiedä mitään.
Kolmosten
vauva-aika takoi päähäni unen merkityksen aivan uudella tasolla. Jos
aikaisemmin oli hieman hohdokasta tehdä töitä yömyöhään tai viettää vapaa-aikaa
yöelämässä, kaikki se karisi pois.
Kun opin
arvostamaan unta, opin arvostamaan myös omaa luontaista unirytmiäni.
Olen
keskivertoihmistä iltaunisempi. Nukahtaisin helposti kahdeksalta illalla, mutta
käytännön syistä venytän nukkumaanmenoa noin yhdeksään. Tämän piirteen ansiosta
minulla ei koskaan elämässäni ole myöskään ollut nukahtamisvaikeuksia ja tiedän
olevani asian suhteen onnekas.
Herään pirteänä viiden aikoihin, joskus jopa
aikaisemmin. Tätä blogia kirjoitan nyt täysillä klo 07 aamulla, enkä edes
muista, milloin olisin tarvinnut herätyskelloa.
Koko ikäni olen
kärsinyt jonkinlaisesta lounaan jälkeisestä romahduksesta, siis niin kovasta
tarpeesta ottaa nokkaunet, että välillä epäilin sairastavani narkolepsiaa.
Uuden unirytmini
ansiosta tuo tarve on historiaa. Jaksan koko päivän hyvin ja se on uskomaton
tunne.
Mikä on avain
tähän hyvään oloon? Saatan nyt nukkua tuntimäärällisesti jopa vähemmän kuin
ennen lapsia, mutta silti en koe itseäni väsyneeksi.
Avain on se, että
nukun luontaiselle rytmilleni oikeaan aikaan. Minulle tärkeintä on uni ennen
kello yhtä yöllä. Jos saan silloin nukkua 3–4 tuntia hyvin, selviän pitkälle.
En voi
riittävästi painottaa sitä, miten paljon suosittelen jokaista löytämään oman
luontaisen rytminsä ja noudattamaan sitä niin pitkälle kuin se käytännössä on mahdollista.
Minun rytmini on epäsosiaalinen – ei iltarientoja meikäläiselle. Mutta tämä
pirteä olo korvaa kyllä kaikki iltahippalot!
Omaa unirytmiä
etsiessä kannattaa muistaa, että yhteiskunnan painottama ajatus siitä, että
töitä tehdään noin klo 8–16 on todellakin vain yhteiskunnan luoma ajatus. Oikeasti
ihmisten luontainen unijakso voi sattua mille ajalle vuorokaudesta hyvänsä,
vaikkakin pääosalla se kohdistuu klo 21-09 väliselle ajalle. Miksi näin? Siksi,
että joskus kauan sitten kun elimme luolissa ja sen sellaisissa, yhteisössä
tarvittiin ihmisiä, jotka olivat terävimmillään eri vuorokauden aikoina.
Iltavirkut vahtivat luolan suulla iltaisin, kunnes aamuvirkut heräsivät ja
päästivät heidät nukkumaan.
Jokaiselle on
paikkansa.
Kommentit
Lähetä kommentti