Aamuvirkku ja illantorkku

On jotenkin ironista, että kaiken niin sanotusti ihmiselle aikaa vapauttavan ja elämää helpottavan teknologian keskellä, unesta ja levosta on tullut luksustuote. Ihmisiä kehotetaan unilomille https://theculturetrip.com/north-america/usa/articles/sleep-vacations-could-be-2018s-hot-wellness-trend/. Unen kerrotaan olevan uusi statussymboli. https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2016/jun/01/sleep-habits-eight-hours-health-wellness-arianna-huffington ja asiasta ovat puhuneet suomalaiset huippuvalmentajat, fysioterapeutit ja lääkärit kuten Aki Hintsa ja Marko Yrjövuori https://www.hs.fi/elama/art-2000002926202.html.


Tässä kohtaa minun tekee mieli tanssia pieni voittopolkka. Minä nukun hyvin!
Ja ketä minulla on siitä kiittäminen?
Lapsiani tietysti.
Lapseni ovat aina olleet hyviä nukahtamaan, mutta heillä ei ole tahtonut riittää unta pitkäksi aikaa. Kun kolmoseni syntyivät, kaksivuotias esikoinen saattoi vielä heräillä useamman kerran yössä. Kolmosten kanssa pari ensimmäistä vuotta kävivät jonkinlaisesta ihmiskokeesta sen suhteen, kuinka vähällä ja pätkittäisellä unella ihminen selviää edes jotenkin järjissään.
Vielä nykyäänkin lapseni heräilevät öisin, ja ämä tarkoittaa joka yötä vähintäänkin pari herätystä minulle, kun joku kömpii viereeni tai huhuilee minua pimeästä makuuhuoneesta.
Univajeesta en silti tiedä mitään.

Kolmosten vauva-aika takoi päähäni unen merkityksen aivan uudella tasolla. Jos aikaisemmin oli hieman hohdokasta tehdä töitä yömyöhään tai viettää vapaa-aikaa yöelämässä, kaikki se karisi pois.
Kun opin arvostamaan unta, opin arvostamaan myös omaa luontaista unirytmiäni. 
Olen keskivertoihmistä iltaunisempi. Nukahtaisin helposti kahdeksalta illalla, mutta käytännön syistä venytän nukkumaanmenoa noin yhdeksään. Tämän piirteen ansiosta minulla ei koskaan elämässäni ole myöskään ollut nukahtamisvaikeuksia ja tiedän olevani asian suhteen onnekas. 
Herään pirteänä viiden aikoihin, joskus jopa aikaisemmin. Tätä blogia kirjoitan nyt täysillä klo 07 aamulla, enkä edes muista, milloin olisin tarvinnut herätyskelloa.
Koko ikäni olen kärsinyt jonkinlaisesta lounaan jälkeisestä romahduksesta, siis niin kovasta tarpeesta ottaa nokkaunet, että välillä epäilin sairastavani narkolepsiaa.
Uuden unirytmini ansiosta tuo tarve on historiaa. Jaksan koko päivän hyvin ja se on uskomaton tunne.

Mikä on avain tähän hyvään oloon? Saatan nyt nukkua tuntimäärällisesti jopa vähemmän kuin ennen lapsia, mutta silti en koe itseäni väsyneeksi.
Avain on se, että nukun luontaiselle rytmilleni oikeaan aikaan. Minulle tärkeintä on uni ennen kello yhtä yöllä. Jos saan silloin nukkua 3–4 tuntia hyvin, selviän pitkälle.
En voi riittävästi painottaa sitä, miten paljon suosittelen jokaista löytämään oman luontaisen rytminsä ja noudattamaan sitä niin pitkälle kuin se käytännössä on mahdollista. Minun rytmini on epäsosiaalinen – ei iltarientoja meikäläiselle. Mutta tämä pirteä olo korvaa kyllä kaikki iltahippalot!
Omaa unirytmiä etsiessä kannattaa muistaa, että yhteiskunnan painottama ajatus siitä, että töitä tehdään noin klo 8–16 on todellakin vain yhteiskunnan luoma ajatus. Oikeasti ihmisten luontainen unijakso voi sattua mille ajalle vuorokaudesta hyvänsä, vaikkakin pääosalla se kohdistuu klo 21-09 väliselle ajalle. Miksi näin? Siksi, että joskus kauan sitten kun elimme luolissa ja sen sellaisissa, yhteisössä tarvittiin ihmisiä, jotka olivat terävimmillään eri vuorokauden aikoina. Iltavirkut vahtivat luolan suulla iltaisin, kunnes aamuvirkut heräsivät ja päästivät heidät nukkumaan.

Jokaiselle on paikkansa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meille iski täit!

Meidän kevään parhaat tavarat top 5

Eroperheiden lapset harrastusahdingossa