Cumulus Resortissa polskimassa Aulangolla

Matka
Hämeenlinna on minun mielestäni Kanta-Hämeen helmi – kokoistaan suuremman oloinen ja kaunotar pikkukaupungiksi. VR teki Hämeenlinnalle karhunpalveluksen vähentämällä sen juna-asemalla pysähtyviä junavuoroja, mutta kyllä niitä siellä vielä pysähtyy. Lisäksi Hämeenlinnaan pääsee linja-autolla. Molemmilta asemilta pääsee Aulangolle paikallisbussilla numero 2. Hämeenlinnassa bussissa maksat myös silloin, kun sinulla on lapsi rattaissa mukana, päinvastoin kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.
Cumulus Resort Aulanko, hotelli
Aiemmin Rantasipinä tunnetussa hotellissa näkyy jo ajan patina, eli mitään ihanan uniikkia ja modernia yksilöllisyyttä tai muuta silmiä säväyttävää tältä hotellilta on turha odottaa. Meidän huoneemme oli kuitenkin mukavan tilava, vaikka se ei mikään esteettinen kokemus ollutkaan.
Hotellin vieressä ovat Aulangon ulkoilumaastot ja ikkunasta näkyy paikallinen ratsastuskoulu. Lapsille oli elämys käydä katsomassa poneja ja lampaita. Jos hotellihuone ei säväytä, hotellin ympäristö kylläkin. Hotelli sijaitsee luonnonhelmassa järven äärellä. Piha-alueella on myös Hugo-köysiratapuisto, minigolf ja leikkipuisto. Köysirata ja minigolf eivät tietenkään ole toimi talvella, mutta vesisateesta huolimatta ipanani viihtyivät leikkipuistossa.
Kylpyläalue
Olen aika noviisi kylpylöissä. Jos aiemmin vierailemani Haikko Spa oli aikuisten hemmottelukylpylä, Aulanko ei sitä ole. Suihkutilat ovat uimahallimaiset, mutta itse kylpyläalue kylläkin perusuimalaa viihtyisämpi. Joulujen välipäivinä kylpylä oli tupaten täysi, joten melutaso oli korkea ja meininkiä riitti, mutta silti meillä oli mukavaa.
Kumpikaan mukana olleista lapsistani ei vielä osaa uida. 5-vuotias löysi itselleen sopivan altaan, jonkinsortin lämpövesialtaan (+37 celcius!), jossa hän uiskenteli kellukkeilla ja jalat ylsivät kuitenkin pohjaan. Lämmin vesi oli ihanaa, mutta minulle tuli siinä aika nopeasti huono olo. Olisikin mukavaa, jos kylpylästä löytyisi lastenallas hieman viileämmällä vedellä.
Kolmevuotias viihtyi pikkulasten altaassa, joka oli yllättävän pieni mutta jossa oli hauska suihkulähde ja leluja.
Näiden altaiden lisäksi alueella oli kylmävesiallas, ulkoallas, vesiliukumäki ja muutama muu allas, jotka meiltä jäivät nyt kokematta.
Muuta
Hotellissa oli pieni leikkihuone - tosi simppeli, mutta suosittu. Erityisen kivaa aikuisen kannalta leikkihuoneessa oli se, että sen vieressä oli mukava sohvaryhmä, jossa aikuinen saattoi ryystää aamukahvinsa lasten telmiessä.
Hotellin ravintola oli itse asiassa erinomainen. Sisustukseltaan ravintola on paljon arvokkaamman tuntuinen kuin hotellihuoneet. Ruoka (lapsille hampparit, minulle lohta katkarapukastikkeessa) oli valtavan hyvää. Samoin aamiainen oli miellyttävä.
Hotellin alueella on myös yökerho, liikunta-areena ja keilarata ja kuntosali, mutta ne jäivät meiltä kokematta. Testaamme ne seuraavalla kerralla, kun muksut oppivat uimaan kunnolla.
Kommentit
Lähetä kommentti