Onko Peppi Pitkätossusta roolimalliksi vuonna 2017?

Kuva Mirka Kleemola.

Olen aina suhtautunut suurella varauksella musikaaleihin, mutta Helsingin Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu voitti minut – ja etenkin 5-vuotiaan tyttöni – puolelleen.
Tyttöni ei ole niitä lapsia, jotka riemusta kiljuen hyppäävät uuteen ja villisti taputtaen osallistuvat elämyksiin. Peppi oli kuitenkin poikkeus. Tyttöni nauraa räkätti ääneen monta kertaa esityksen aikana!
Peppi Pitkätossu sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2015 ja tänä syksynä se palasi teatterin ohjelmistoon hitusen uudistuneena. Itse olin tyytyväinen siihen, että esityksessä oli juuri sopiva määrä keveyttä mutta kuitenkin myös painavaa asiaa.

Pepin tarina ei meinaan ole mikään jonninjoutava satuilu. Pepin synnytti kirjailija Astrid Lindgren 1940-luvun puolivälissä. Siihen aikaan tarina äärimmäisen vahvasta, yksinään asuvasta pikkutytöstä oli useita tabuja murtava.
Ja hieman surullista kyllä, Peppi on tarina, joka murtaa tabuja edelleen. Nykymaailma tarjoaa toki tytöille samaistumiskohteiksi sankarihahmoja: suurisilmäisiä prinsessoja, korkokengissä liiteleviä keijuja ja muita vastaavia.
Heihin verrattuna Peppi, jonka maailmassa moni asia on vähän vinksin vonksin, on yllättävän radikaali.
Juttelin Pepistä kahvituokion verran myös musikaalin ohjaajan, Milko Lehdon, kanssa.
-Peppi on ennakkoluuloton ja auktoriteettikammoinen, Lehto sanoo.
Peppi on kirjoitettu reilut 70 vuotta sitten, mutta ennakkoluulottomuus on edelleen tärkeä, usein kateissa oleva taito.
-Pepille villeys on voimavara, Lehto jatkaa.
Ja vaikka joskus villeys – niin Pepillä kuin lapsilla yleensäkin – saattaa lipsahtaa sinne ei-niin-rakentavalle puolelle, olisi sitäkin hyvä oppia sietämään.
Ihanaa Pepissä on myös se, että vaikka häntä voisi kuvailla useilla, yleensä vain pojille varatuilla adjektiiveilla, hän ei ole poikatyttö.
-Peppi ei sinänsä leiki poikien leikkejä, hän on oikeastaan hyvin tyttötyttö, Lehto sanoo.
-Vahva naiseus voi ollakin jotain aivan muuta kuin sitä, että pyrkii menestymään perinteisillä miesten alueilla.
Siinäpä ajatus, joka on edelleen tabu ja jota olisi syytä pohtia enemmänkin. 


Peppi Pitkätossua pyörii Helsingin Kaupunginteatterissa. Lisätietoja www.hkt.fi. Bloggaaja sai kaksi ilmaista lippua näytökseen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meille iski täit!

Meidän kevään parhaat tavarat top 5

Eroperheiden lapset harrastusahdingossa