Uusi harrastus ipanalle: Hoksaus Science tuo tieteen lapsen tasolle



Sadattelin eräänä päivänä ystävälleni, että minkä takia lapsille ei ole tiedekerhoja.
Lapsi voi vauvasta saakka harrastaa uintia, muskaria, kuvataiteita, jumppaa ja herra ties mitä, mutta ei mitään tieteisiin liittyvää.
Ei sillä, että lapseni olisivat osoittaneet suurta tieteellistä kiinnostusta. Mutta uskon, että tulevaisuudessa nimenomaan tieteenalat kuten fysiikka, kemia ja matematiikka tulevat olemaan kovaa valuuttaa.
Ystävälläni oli vastaus: Hänen pikkutyttönsä oli juuri osallistunut Hoksaus Science -tiedekerhoon.

Kelataan muutama kuukausi eteenpäin ja oma pikkutyttöni vetää Järvenpään kirjastossa valkoista tutkijan takkia ylleen. Täällä nimittäin järjestetään tänään Hoksauksen perhekerho.
Kerhon ajan me vanhemmat – tai siis tutkimusavustajat – istumme tilan reunoilla, kun ohjaaja Emilia Tuovila ottaa hetken haltuunsa. Kymmenen leikki-ikäistä lasta kuuntelee lumoutuneena, kun Emilia johdattaa heitä tieteen maailmaan hauskan tarinan avulla.
Kerho on kokoontunut jo muutaman kerran, ja kerholaiset kertovat kotitehtävästään. Kotona he ovat tutkineet ”mönjää”.
Ilahdun kotitehtäväajatuksesta. Niiden tekeminen olisi sitä niin kutsuttua laatuaikaa ipanan kanssa.
Seuraavaksi kerholaiset siirtyvät erilaisille tehtäväpisteille. Tällä kertaa vuorossa on äänen tutkiminen.
Minä ja tyttäreni rakennamme pienen rummun ja malletin elmukelmusta, pilttipurkista, tikusta ja muovailuvahasta. Opimme – siis me molemmat – että ääni on värähtelyä ja sen siirtymistä avittaa kaikukoppa.
Tyttäreni jaksoi olla kiinnostunut koko kerhon ajan, tosin jälkikäteen hän väitti kerhon olleen ”liian helppo”.
Tuleva fyysikko, kenties?

Hoksaus-tiedekerhoja on pääkaupunkiseudulla, Oulun, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Lahden alueilla. Tarkan listauksen kerhoista löytää Hoksauksen nettisivuilta www.hoksaus.fi.Bloggaaja osallistui lapsensa kanssa yhteen kerhokertaan ilmaiseksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meille iski täit!

Meidän kevään parhaat tavarat top 5

Eroperheiden lapset harrastusahdingossa