Ihanat Hippalot!
Kun muutin pois pääkaupunkiseudulta vuonna
2012, kuulin ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa järjestettävistä
Hippalot-festivaaleista. Hippalot on jo 1970-luvulta lähtien toiminnassa ollut
perheille suunnattu taidefestivaali.
Muistan, kuinka elokuussa 2012 Hippalot
olivat samaan aikaan helsinkiläisen Skidit-festarin kanssa – ja tietysti
suuntasin nokka pystyssä kohti Stadia.
Ei olisi kannattanut. Skidit oli silloin
painajaismainen kokemus: oli ahdasta ja hyvin vähän mitään mielekästä
aktiviteettia.
Tänä vuonna pääsin sitten vihdoin Hippaloihin
– ja siellä oli ihanaa!
En tiedä, johtuiko se sateisesta ilmasta vai
mistä, mutta ruuhkan tuntua festareilla ei ollut kertaakaan ja nyt jo kaduttaa,
että olin varannut hippalointiin vain yhden päivän.
Hippalot kestävät neljä päivää. Päivät
koostuvat muun muassa erilaisista teatteriesityksistä, työpajoista, elokuvanäytöksistä,
näyttelyistä ja vapaasta leikistä. Minä ja pian viisivuotias esikoiseni
osallistuimme Kemian kekkerit -työpajaan ja katsastimme Dino-näyttelyn.
Minä olin innoissani työpajasta. Ajatus
viisivuotiaasta kemian parissa tuntui niin kovin nykyaikaiselta, jotenkin
älykkäältä – ja luojalle kiitos myös lapseni innostui siitä. Pajassa tehtiin koeputkeen
sateenkaari, tutkittiin erilaisia aineita mikroskoopilla ja puhallettiin
jättisaippuakuplia. Ihanaa pajassa oli myös se, että mukaan otettiin vain 10
lapsi-aikuisparia ja ohjaajia oli peräti kolme. Lipun olin onneksi ostanut
hyvissä ajoin etukäteen. Lippu maksoi vain kahdeksan euroa.
Siitä hommasta ei tullut rahastuksen makua!
Dino-näyttelyssä oli jonkinmoisesta massasta
(en nyt lähde arvuuttelemaan mistä aineesta massa oli tehty) rakennettuja
dinoja, niiden munia ja luita. Esikoisella on nyt menossa kova dinosaurus-vaihe
ja hän on kinunnut pitkään visiittiä Helsinkiin Luonnontieteelliseen museoon. Vierailumme
Tallinnan vastaavassa museossa kuitenkin päättyi siihen, että muksu kirmasi
niin peloissaan ulos, että oli syöksyä portaista alas. Täytetyt eläimet olivat hänelle sittenkin liikaa.
Hippaloiden Dino-näyttely tuntuikin olevan
juuri passeli esikoiselle. Ensin hän hiippaili huoneessa varpaillaan ja piti
minua tiukasti kädestä, mutta pian uteliaisuus voitti ja hän jo istui dinon
selässä leveästi hymyillen.
Kommentit
Lähetä kommentti