Vinkkejä muksujen uimaharjoitteluun

Kun minä olin lapsi, tapana oli, että lapset oppivat uimaan mökinrannassa. Mökinrannassa minäkin yksin polskin valkoisen bambi-uimarenkaani kanssa ja jotenkin mystisesti opin pysymään veden pinnalla.
Nykyisin mökinranta ei enää ole osa kaikkien perheiden elämää. Levolliselle oleilulle mökillä ei enää jostain syystä ole aikaa, eikä itse mökkiinkään rahaa.
Minä tuskailen sen kanssa, ihan turvallisuussyistä, miten saada pikkuiset mahdollisimman pian oppimaan uimaan. Esikoinen kävi viime vuonna uimakoulussakin, mutta homma ei oikein ottanut tuulta siipiensä alle.
Soitin siis hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltuselle ja kysyin vinkkejä. Nämä asiat opin.

1.     On ihan ok, etten lähde yksin uimahallille tai rannalle neljän uimataidottoman pikkuiseni kanssa. En siis ole heikko äiti, vaan ajattelen ihan fiksusti lasteni turvallisuutta.
2.     Nykyään lapset opetetaan uimaan myyräuinnin kautta. Myyräuinti on ikään kuin veden alla uitavaa koiraa. Tämä siksi, että lapsi oppii samalla sukeltamaan ja lisäksi myyrässä uima-asento on optimaalisempi rintauintia ja vapaauintia ajatellen.
3.     Jotkut lapset ovat tosi arkoja kastelemaan päätään tai sukeltamaan. Heitä ei tarvitse pakottaa uimaan myyrää, vaan vanha kunnon koirauinti kelpaa hyvin ensimmäiseksi uimalajiksi.
4.     Kun lasta opettaa uimaan, hänen kanssaan on tärkeää touhuta vedessä. Vinkkejä saa esimerkiksi Pulahda uimaan – tai Lapsesta vedenystävä -nettivideoiden avulla. Videot löytyvät YouTubesta.
5.     Jokainen lapsi oppii uimaan omassa tahdissaan ja jokaisen lapsen kohdalla kannattaa löytää kyseiselle lapselle sopivat motivointikeinot.
6.     Jos lapsi on arka vedessä, olisi hienoa, jos hänen kanssaan kävisi uimassa kerran viikossa.
7.     Intensiiviuimakoulut – sellaiset, joissa on uimakertoja vaikkapa kahden viikon ajan lähes joka päivä – ovat hyvä valinta joillekin lapsille. Toisille lapsille niissä saatetaan edetä liian nopeaan tahtiin.
8.     Jos lapsi on vedessä rohkea ja haluaa laittaa pään veden alle, hänen saa antaa tehdä niin, kunhan hän käy pinnalla hengittämässä. Sitä kautta hän oppii sukeltamaan ja uimaan.
9.     Jos lapset leikkivät vedessä ja hieman pulahtavat veden alle, se ei ole huolestuttavaa. Syytä on huolestua, jos lapsi on selkeästi vaikeuksissa, pinnan alla useamman sekunnin ja vettä on mennyt keuhkoihin. Silloin pitää soittaa 112:seen.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meille iski täit!

Meidän kevään parhaat tavarat top 5

Eroperheiden lapset harrastusahdingossa