sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Larussa ja Stadissa

Eilen meidän oli tarkoitus mennä perhetapahtumaan Helsingin hipsteriytimeen Teurastamolle.
Mutta paistoi aurinko, ja aloin pelätä väentungosta.
Lähdinkin kahden muksun kanssa entisille kotikulmille Lauttasaaren Vattuniemen kärkeen rantsulle.
Olen asunut nuorempana Larussa kolmessa eri asunnossa, ja ette kuule usko, kuinka kiroan itseäni nyt siitä, että ikinä muutin sieltä pois. Ellei nimittäin lottovoittoa tule, lompakon nyörit ovat sen verran tiukilla, ettei Laru ole enää ikinä minulle mahdollinen koti.

No, se niistä huonoista valinnoista.

Lauttasaaren rannat ovat lapsiystävällisiä ja vielä tähän aikaan vuodesta niitä eivät ole vallanneet valkoposkihanhet eivätkä ampparit.
Muksut nauttivat hiekkakakkujen tekemisestä. Vesi oli sen verran hyistä, ettei kumpikaan minun ipanoistani sinne tahtonut varpaitaan enempää kastaa.
Tämä helpotti kummasti minun tehtävääni. Sain istua rauhassa ja nauttia auringosta.

Kunnes alkoi siis sataa vettä.

Mutta mitäs siitä. Hyppäsimme bussiin. Esikoinen pyysi päästä lounaalle ravintolaan, jossa on valoisat portaat, toisin sanoen Hard Rock Cafeeseen.

Hard Rock Cafe on meidän vakkaripaikka Helsingissä. Olen itse ollut samaisen ketjun lafkassa töissä Madridissa noin, öööh, 20 vuotta sitten.

Olen siis ilmeisen vanha?

Hard Rock Cafeesta siirryimme Stockkan nykyään hieman törkyiseen leikkihuoneeseen. Minun mielestäni Stockkan leluosasto ja leikkihuone olivat parempia ennen kuin brittiläinen Hamley's valtasi ne, mutta lapset tykkäävät paikasta, joten mitäpä minä valittamaan.

Sitten vielä kotimatkalla Fazerilta jätskipallot lapsille ja kotiin päin. Taapero nukahti kesken mansikkajätskin syönnin junaan.

Oli kiva reissu!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesä ja kolmoset – 10 faktaa

Kun kerron, että meillä on kolmoset, ihmiset yleensä hämmästelevät ja kauhistelevat – joskus harvoin myös ihastelevat. Usein he myös...