Pirpanat pyörillä

Työnsin eilen triploja rattaissa kotia kohti päivähoidosta.

Vastaan tuli pyöräilijä, joka horjui kuin olisi ollut pahasti humalassa. Hänen katseensa haritti milloin oikealle, milloin vasemmalle ja pyörä seilasi kävelytien puolelta toiselle niin nopeaan tahtiin, että näppärästi hän valtasi koko kävelytien.

Välillä oli lähellä, ettei pyöräilijä ollut suoraan autotiellä.

Kännissä hän ei kuitenkaan ollut. Hän oli vain pieni ja nuori, ehkä juuri täyttänyt neljä vuotta.

Hänen perässään juoksi hermostunut äiti, josta näki, että mukavaksi tarkoitettu pyörälenkki oli muuttunut via dolorosaksi.

”Älä mene sinne!”

”Keskity!”
”No niin, katso eteenpäin!”

Hyisestä säästä huolimatta nyt on se aika vuodesta, kun kadut ovat täyttyneet minikokoisista pyöräilijöistä. Surutta he jättävät vanhempansa kauas taakseen ja polkaisevat autoteiden yli vilkaisematta kertaakaan sivuillensa. Vanhempien karjumat ohjeet kaikuvat kuuroille korville.
Ne vilkaisut onkin säästetty pyörätiellä ajamiseen, jolloin vastaantulevien on syytä väistää pyöräilijää tai törmäys on takuuvarma.

Pyöräilyvillitys on asia, jota en ymmärrä edelleenkään, vaikka minulla on lapsia. Miksi neljä, - tai jopa kolmevuotiaan pitäisi ajaa pyörällä – tai ainakaan ajaa sillä pitkin katuja?

Meillä muksut ovat saaneet ajaa pyörällä pihassa. Kadulle lähdetään vasta sitten kun kaksi ehtoa täyttyvät:

1). Lapsen tulee ehdottomasti totella minua kaduilla liikkuessa. Jos huudan ”seis!”, se todella tarkoittaa, että lapsi pysähtyy.

2.) Lapsi osaa ylittää kadun ja ymmärtää liikennesääntöjen merkityksen. Minusta ensin opetellaan liikennesäännöt ja ymmärretään noudattaa niitä, vasta sitten lähdetään pyörällä liikenteen sekaan.

Kun puhuin tästä tutuilleni, he korostivat pyöräilyn sosiaalista merkitystä. Ymmärrän ajatuksen, mutta kun katson alakoululaisiakin, jotka ryhmänä pyöräilevät ”ilman käsiä” keskellä autotietä, haluaisin kovasti painottaa vanhempien vastuuta. Emmehän me missään muussakaan asiassa toivo, että lapset lähtevät idioottimaisuuksiin mukaan ryhmän luoman paineen myötä. Pyöräily ei ole nykymaailmassa pyhä taitoa, joka on pakko oppia heti kun jalat osaavat polkea, vaikka pää ei vielä olekaan touhussa mukana.