Kulttuuriskidi

Suomen Kansallisbaletti on jo vuosia tehnyt töitä houkutellakseen poikia baletin pariin järjestämällä Balettienergiaa pojille -työpajoja. Nyt olen seuraamassa työpajaa Toppelundin koululla Espoossa.     Toppelundin koulun liikuntasalissa istuu parisenkymmentä alakoulun ekoja luokkia käyvää poikaa. He seuraavat, kun kolme Kansallisbaletin tanssijaa esittävät kohtausta Pähkinänsärkijä-baletista. Johan Pakkanen on hiirikuningas, Anni Jokimies Klara ja Ville Mäki  pähkinänsärkijä-prinssi.     Pienen esityksen jälkeen pojat saavat kertoa omasta tanssiharrastuksestaan. Pari poikaa on käynyt tanssitunneilla, mutta kukaan ei baletissa. Se ei hämmästytä. Perinteisesti poikien matka balettitanssijoiksi on alkanut myöhemmällä iällä kuin tyttöjen ja moni poikaa innostuu tanssiin ensin jonkin muun tanssilajin kuin baletin kautta. Aihetta on baletin maailmassa pohdittu pitkään. Vaikka baletti on nykyään paljon muutakin kuin perinteinen klassinen baletti, on ihmisten mielikuvissa tiukasti ju

Meribiologi Markus Dernjatin on  työpaikkansa, Helsingin SEA LIFE -merimaailman, kokoushuoneessa. Huoneen takaseinää koristaa jättimäinen akvaario. Yksi akvaarion kaloista on mustaokamonni, joka painaa 25 kiloa. Se kuuluu SEA LIFEN painavimpien kalojen joukkoon.  Uskomatonta kyllä, kyseinen monni on aikoinaan ollut jonkun akvaariokala. Markus pelasti sen SEA LIFEEN, kun kalan kotiakvaario kävi liian ahtaaksi.  Se on vain yksi esimerkki hyvästä työstä, jota eläintarhat ja akvaariot tekevät. Kun vierailin SEA LIFESSA lasteni kanssa kiinnostuin eläintarhojen tekemästä luonnonsuojelutyöstä ja Markus kertoikin    minulle siitä lisää.  1.)     Kohtaa eläin Nykyään lähes kuka tahansa voi milloin hyvänsä katsella delfiinien hyppelyä tai korallimerten ihmeitä Youtuben tai Netflixin kautta. Tosielämä on usein kuitenkin tylsempää kuin mitä televisio antaa ymmärtää. Sammakot kököttävät paikallaan, kalat uiskentelevat rauhassa ja akvaariossa huomaa, että merihevosetkin ovat miniatyyrisiä o

Kello on 6.45 aamulla. Laitan valot eteiseen. ”Äiti, mene pois!” huutaa viisivuotias makuuhuoneestaan peiton alta. ”Huomenta, kohta on aika nousta”, vastaan. Uhmaikäisistäni yksi istuu potalla. Hän riitelee toisen uhmiksen kanssa. ”Ei oo karhuja elämässä!” ”On karhuja elämässä!” ”Äitiiiiii, toi sanoi karhuja on elämässä, ei oo karhuja elämässä!” ”Ai siis olemassa? On karhuja olemassa.” Virhe. ”Äitiii! Ei oo karhuja olemassa! Karhuja on vain puussa!” Putoan kärryiltä. Viisivuotias kömpii sängystään ja haluaa hoitaa marsuja. Näen tilaisuuteni tulleen. ”Hoidetaan marsut heti kun meillä on päivävaatteet päällä”, yritän kuulostaa mahdollisimman pirteältä. Toimii. Lähden herättämään kolmatta uhmista. Aivan kohta meidän pitäisi jo olla ulkona ovesta. Eikä ja ei. Siinä uhmiksen vastaus. Uhmis C, se jonka mielestä karhuja on elämässä, alkaa stressata, pitääkö päiväkodissa nukkua päiväunet. ”Ei nukuta päiväkodissa! En tahdo nukkua päiväkodissa!” ”Nyt muksu

Minä ja esikoiseni olemme aamupalalla . Ulkona on kirkas talvisää, lumi hohkaa puissa ja järven pinta on tiiviissä jäässä. On rauhallista ja kaunista. Olemme nukkuneet makoisasti, sillä edellisenä iltana kävimme saunassa ja lilluimme porekylvyssä tähtitaivaan alla villamyssyt päässä – se oli elämys minulle ja erityisesti esikoiselleni. Muutama vuosi sitten unelmakohteeni talvilomalla olisi ollut New York tai Madrid.  Nyt väitän, että vuorokautemme Hämeenlinnan kupeessa sijaitsevassa Petäys Resortissa oli yksi parhaista lomistani ikinä.  Rauhallisuus. Luonto. Joutilaisuus.  Näistä elementeistä on tullut luksusta.  Petäys Resort on aikaisemmin ollut ammattiliitto PAMin jäsenistön lomapaikka, mutta nyt se on yksityisomistuksessa. PAMin ajoilta siellä on jäljellä upeat puitteet. On rantasaunat, venelaituri, tenniskentät, sisäliikuntahalli, kuntosali ja minigolf, vain muutamia aktiviteetteja mainitakseni. Huoneet ovat kuin missä tahansa hyvässä hotellissa ja ruokaa on tarjol