Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Onko Peppi Pitkätossusta roolimalliksi vuonna 2017?

Kuva
Kuva Mirka Kleemola. Olen aina suhtautunut suurella varauksella musikaaleihin, mutta Helsingin Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu voitti minut – ja etenkin 5-vuotiaan tyttöni – puolelleen. Tyttöni ei ole niitä lapsia, jotka riemusta kiljuen hyppäävät uuteen ja villisti taputtaen osallistuvat elämyksiin. Peppi oli kuitenkin poikkeus. Tyttöni nauraa räkätti ääneen monta kertaa esityksen aikana! Peppi Pitkätossu sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2015 ja tänä syksynä se palasi teatterin ohjelmistoon hitusen uudistuneena. Itse olin tyytyväinen siihen, että esityksessä oli juuri sopiva määrä keveyttä mutta kuitenkin myös painavaa asiaa. Pepin tarina ei meinaan ole mikään jonninjoutava satuilu. Pepin synnytti kirjailija Astrid Lindgren 1940-luvun puolivälissä. Siihen aikaan tarina äärimmäisen vahvasta, yksinään asuvasta pikkutytöstä oli useita tabuja murtava. Ja hieman surullista kyllä, Peppi on tarina, joka murtaa tabuja edelleen. Nykymaailma tarjoaa

Astianpesukone on kodin turhake!

Kuva
Arvatkaapa millä konstilla olen saanut säästettyä kotitöihin kuluvaa aikaa? Lopetin astianpesukoneen käytön! Kyllä, kyllä. Astianpesukone on kodin turhake. Ensinnäkin, olen aina ollut huolissani tiskikoneessa käytettävissä pesuaineista. Minulla on käsitys, että ne ovat aikamoista myrkkyä. Toisekseen, tiskikone varastaa aikaa – meidän perheessä ainakin. Tiskeillä on tapana kertyä tiskipöydälle. Tiedän, että tiskit voi laittaa samointein syömisen jälkeen tiskikoneeseen, mutta siinä ajassa, kun tiskit huuhtelee ja tiskikoneen tyhjentää ja täyttää, minä tiskaan astiat jo käsinkin. Olen siis ottanut tavaksi tiskata astiat heti ruoanlaiton ja ruokailun jälkeen. Ja suurta osaa astioista ei itse asiassa edes tarvitse tiskata, esimerkiksi leipälautasen voi huuhdella pelkällä vedellä. Nyt minulla on koko ajan ainakin melkein siisti keittiö – eikä mielessä pyöri, että ”ai niin, se tiskikone pitäisi tyhjentää”. No niin, tämä on nyt ehdottomasti kevyin kirjoitus, jonka olen