Kulttuuriskidi

Musiikkia, liikuntaa, uintia, pallopelejä... lasten kanssa voi harrastaa melkein mitä vain. Mutta muotoilu ja tiede, siinä on minun mielestäni kaksi aluetta, joiden tiimoilta perheille ja lapsille ei ole tarpeeksi tarjontaa. Siksipä innostuin kun luin, että Habitare-messuilla on Habi Kids -alue, joka on rakennettu yhdessä Suomen Muotoilukasvatusseuran kanssa. Tässä meidän kokemus Habi Kidsistä. 3 x Kiitos 1. Alue oli tilava ja siisti ja siellä mahtuivat touhuamaan eri-ikäiset lapset. 2. Ohjattu askartelu toimi kivasti. Ohjaajat olivat läsnä riittävästi mutta eivät liikaa. 3. Alueella oli kirjoja ja tyynyjä, joilla pystyi loikoilemaan ja lukemaan kaikessa rauhassa. Arjen luksusta. 3 x Kummastus 1. Sakset. Kun alueella on paljon pieniä lapsia, ei isoja saksia pidä missään nimessä olla sellaisella korkeudella, että lapset niihin ylettävät. Ei edes Fiskarsin saksia. 2. Alueen estetiikka viehätti aikuista, mutta lapselle se oli ehkä vähän liiankin esteettinen. Lapset pitävät

Heijastimet: VALOMATKA on lapsille suunnattu sirkusteos, joka saa ensi-iltansa Cirkossa syyskuussa. Kun minä olin lapsi 1980-luvulla, olisi ollut outoa harrastaa sirkusta. Nykyisin sirkusta voi kuitenkin harrastaa ympäri Suomen niin vauvat, taaperot, lapset kuin aikuisetkin ja sirkuksesta voi nauttia samoin kuin muistakin esittävistä taiteista. Kun perinteinen sirkus tuo mieleen pyöreät teltat, karavaanarielämän ja taitojaan esittävät akrobaatit, jonglöörit sun muut, on nykysirkus teatterimaisempaa ja tarinallisempaa. Jaottelu ei tosin ole aivan helppoa. ”Perinteisessä sirkuksessa fokus on taidon näyttämisessä, nykysirkuksessa taitoa käytetään ilmaisuun”, sanoo nykysirkustaiteilija Salla Hakanpää, 29. Jotain nykysirkuksen statuksesta kertoo sekin, että sirkuksesta voi opiskella itselleen ammatin Turun ammattikorkeakoulussa ja Koulutuskeskus Salpauksessa ja esiintyviä, ammattimaisia nykysirkusryhmiä on Suomessa noin parikymmentä. Mitä sirkuskouluissa sitten tehdään?

Tehdään pieni matemaattinen harjoitus. Aikuisen työpäivä kestää 8 tuntia. Työmatkoihin voi laskea tunnin suuntaansa minimissään, varsinkin jos samalla vie lapsia päiväkotiin tai saattaa heitä kouluun. Päivästä on kulunut 10 tuntia. Aamun säpinään menee noin tunti – sama aika illalliseen, suihkuihin ja muuhun organisointiin, jos oikein kiirettä pitää. Päivästä on kulunut 12 tuntia. Jos perheessä on pieniä lapsia, loppuaika vuorokaudesta heidän pitäisikin sitten nukkua ja isompienkin lasten on syytä rauhoittua. Tähän pitäisi kuitenkin vielä mahduttaa harrastukset, kauppareissut, hellät hetket ja juttelutuokiot. Aikamoista rumbaa! Juttelin eilen tuttavani kanssa, joka vietti vuoden Yhdysvalloissa kotiäitinä. Aluksi hän ihmetteli, miten jaksaisi. Olihan hän suomalaisena naisena tottunut rakentamaan identiteettinsä työn varaan. Äitiys kun ei Suomessa toimi identiteetin pohjana, eikä meillä ole vastinetta englantilaisen maailman termille homemaker. Se tarko

Tuijotan pienen tytön perässä juoksevaa miestä tiiviisti. Olen varma, että tunnen hänet jostain. En vain millään saa päähäni mistä. Sitten käännän nolona katseeni pois. Mies ignoroi tuijotustani, lienee tottunut sellaiseen. Hemmetti. Vaaksanheimo! Ajattelen. Olen selvästi katsonut liikaa Onneli ja Anneli -elokuvia, joissa kyseinen mies, näyttelijä Joonas Saartamo esittää Vaaksanheimon perheen isää. Olen kahden lapseni kanssa ensimmäisillä Red Carpet -filmifestivaaleilla Hyvinkäällä. Festivaalit ovat erikoistuneet kotimaiseen elokuvaan, joka selittää sen, että paikalla tuntuu olevan suomalaisen valkokankaan kerma. Tänään tosin kaikki ovat letkeästi arkifiiliksissä, sillä on meneillään festivaalien perhepäivä. Ajatus on mukava. Perhepäivä jos jokin tuo festivaalin niin kutsutun tavallisen kansan tasolle. Mitä filmifestareiden perhepäivässä sitten tapahtuu? Ihan ensimmäiseksi lapseni ryntäävät poniratsastukseen – iso plussa siitä, että ratsastus on ilmaista

Joskus arkea piristää pienikin reissu jokapäiväisten rutiinien ulkopuolella. Minä ja yksi pojistani kävimme puolen päivän reissun Helsingissä. Tervasaaressa lenkkeilin aikoinani jo esikoisen kanssa kun hän nukkui vauvana vaunuissaan. Nyt löysimme tästä hiljaisesta saaresta Krunikan kupeesta mutta luonnon keskeltä leikkipuiston - rekkoineen kaikkineen. Muumikahvila. Tarviiko minun sanoa enempää? Runsaasti tilaa leikkiä, kirjoja ja hyvää kahvia - sekä tietysti aasialaisia turisteja. Poikani oli liian kiireinen kahvilan keinuissa, joten hän ei ehtinyt kuvaan mukaan.