Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2017.

Kesäteatteria Riksussa

Kuva
Vaikka olen opiskellut teatteria ja vuosien ajan siit ä kirjoittanutkin eri lehtiin, en ole koskaan ollut kes ä teatteri-ihmisi ä . Ainut kes ä teatterikokemukseni ennen t ä m ä n kes ä ist ä Riihim ä en Nuorisoteatterin Me Rosvoloita on itseasiassa ollut Ryhmiksen n ä ytelm ä Suomenlinnassa – noloa kyll ä , en muista n ä ytelm ä n nime ä, enkä vuotta . No, nyt p ää dyin tytt ä reni kanssa katsomaan Riihim ä elle Me Rosvoloita , onhan Riihim ä en Nuorisoteatteri maamme suurin lajissaan ja sen kasvatteja ovat muun muassa n ä yttelij ä t Aku Hirviniemi ja Janne Kataja . N ä ytelm ä ss ä seikkailee maantierosvoperhe. Juoni alkaa siit ä , ett ä Rosvolat kaappaavat "sopivan keskiluokkaisen" 10-vuotiaan tyt ö n, Vilja Tammiston. K ä yt ä n nyt termi ä ” sopivan ” , sill ä koko jutun ytimess ä on rakennelma ty ö v ä enluokan ja keskiluokan perheiden el ä m ä nnormien välille. Rosvoloiden is ä on ollut tehtaalla t ö iss ä , mutta potkut saatuaan h ä n p ä

Saako toista sanoa sonniksi?

Kuva
Olin kerran miehen kanssa, joka riidan keskell ä v ä itti, ett ä mylvin kuin sonni. Min ä nousin aamiaisp ö yd ä st ä ja menin makuuhuoneeseen pid ä ttelem ää n itkua. Mylviv ä sonni ei suinkaan ollut riitaisan suhteemme ilkein kommentti, joka v ä lill ä mme oli singonnut. Mutta siin ä kohtaa minulle tapahtui k ää nne. Tajusin, ett ä en en ää kest ä isi sitä, että jatkuvasti  j ä nnitin toisen ihmisen sanoja.   Hieman historiaa t ä h ä n v ä liin. Olin toki riidellyt aiemmissakin suhteissa, mutta t ä m ä mies oli ensimm ä inen kohtaamani, jolla oli tapana sanoa toisesta ilke ä sti. H ä nen kanssaan riidat eiv ä t ikin ä pysyneet riitoina aiheista, vaan lyt ä tyksi tuli useimmiten my ö s persoonani, tapani, ilmeeni, ää neni ja arvomaailmani. Joskus, tosin harvemmin, edell ä mainitut asiat kokivat karvaan tappion my ö s aivan viattoman oloisessa keskustelussa. Lopulta uskoin olevani kaikin puolin karmea ihminen. Minuun muutti asumaan h ä pe

VR - Ei lapsiperheen asialla: kokemuksia junamatkustamisesta

Kuva
Olen tänä kesänä tehnyt kaksi pidempää junareissua yhden 2,5-v:n ja 4,5-v:n kanssa. Maailman mittapuussa Suomen VR tarjoaa varmasti loistopalvelua. Junat ovat puhtaita, ne kulkevat suhteellisen hyvin ajallaan ja niissä on tilaa hengittää. Löydänpä silti valittamisen aihetta, onpahan junalipuilla meinaan hintaakin. Ensimmäisellä reissulla meidän piti vaihtaa junia kaksi kertaa. Junanvaihto sinänsä ei ole ongelma, mutta VR toi hommaan pientä lisäjännitystä. Kouvolassa vaihtoaikaa oli 10 minuuttia. Pikajunamme Lahti-Kouvola välillä kulki vartin myöhässä Menin leikkivaunuun muksujen kanssa odottamaan konnaria, jolta voisin varmistaa, että seuraava juna odottaa meitä Kouvolassa. Vaan eipä tullut konnari. Menimme ravintolavaunuun ja kysyin myyjältä, voisiko hän kuuluttaa konnarin paikalle. ”Kuulutuslaite on rikki”, kertoi myyjä. Pistin taaperon kärryihin ja ohjeistin leikki-ikäisen juoksemaan perässäni Kouvolassa, kunhan pääsisimme ulos junasta. Mutta emmepä noin vain

Syö nyt sitä tuttia!

Kuva
“Kyllä lapsi syö tuttia, jos sille tutin antaa.” Näin minua neuvottiin, kun tuskailin sitä, että esikoiseni ei suostunut vaihtamaan tissiä tuttiin. Nuo sanat ovat juuri sellaisia sanoja, joita väsynyt esikoisen äiti ei kaipaa. Ja nyt, neljän lapsen äitinä, joista kolme lasta on samasta raskaudesta ja heistä kaksi on identtisiä, sanon vielä, että koko kommentti on täyttä puppua. Se on niin, että vauva syö tuttia, jos hän haluaa syödä tuttia. Esikoiselle ostimme tutteja kaikissa väreissä, brändeissä ja muodoissa. Epätoivon hetkenä kastoin tutin jopa sokeriveteen. Mutta ei, tutti ei kelvannut. Sitten tulivat A, B ja C, jotka ovat nyt noin 2,5-vuotiaita. Meidän A-poika syö edelleen tuttia. Se on hänelle niin rakas, että en viitsi pakottaa häntä vielä siitä luopumaan. B-poika, tuo A-pojan identtinen veli, ei ole koskaan huolinut tuttia. C-poika söi tuttia 1-vuotiaaksi, jonka jälkeen hän täysin omaehtoisesti ilman yhtään itkua lopetti tutin syömisen.